Täytin 50 vuotta keväällä 2024. Elämässäni on ehtinyt olemaan monenlaisia vaiheita ja olen niistä kaikista valtavan kiitollinen. Kaikki eletty ja koettu on kasvattanut ja muokannut ja näin jälkikäteen voin kiitollisena todeta, että onneksi on ollut erityisesti vaikeita aikoja, koska juuri ne ovat olleet tarpeen. Ne nimittäin ovat laittaneet pohtimaan niitä kaikista tärkeimpiä kysymyksiä. Olenko onnellinen? Pystynkö elämään omien arvojeni mukaista elämää? Kun vastaus näihin kysymyksiin oli kielteinen, oli jatkokysymys selvä: Mitä aion tehdä, jotta voisin vastata niihin myöntävästi?
Palaan ajassa hetkeksi neljännesvuosisadan taakse. Valmistuin vanhuksiin erikoistuneeksi sairaanhoitajaksi joulun alla vuonna 1999. Aloitin sairaanhoitajana Tampereella, missä tuolloin asuin. Vaikka hoitajista oli tuolloinkin pula, tarjolla oli vain päivän tai parin pätkätyösopimuksia – parin viikon työsopimus oli jo luksusta! Pätkätyöläisyyden epävarmuuteen kyllästyttyäni päätin lähteä hetkeksi ulkomaille töihin. Olin aina haaveillut Etelä-Saksasta ja haaveestani tuli pian totta, kun näin lehdessä työpaikkailmoituksen Baijerista! Niinpä syyskuussa 2000 aloitin työt vanhusten hoitokodissa keskellä kaunista maaseutua 80 km Münchenin kaakkoispuolella. Vajaa vuosi saksalaisessa hoitokulttuurissa oli monella tapaa kasvattava ja silmiä avaava. Merkityksellistä oli erityisesti se, että moni sikäläinen lääkäri mietti, kannattaako jokin potilaalla ollut vaiva hoitaa länsimaisen lääketieteen lääkkeellä vaiko homeopaattisella valmisteella – minuun iskostettu vakaa usko länsimaisen lääketieteen ehdottomuuteen joutui ensimmäistä kertaa kyseenalaistetuksi.
Palasin vajaan vuoden kuluttua Suomeen, ja aloitin terveystieteiden opiskelut Jyväskylän yliopistossa. Kävin vielä ennen opintojen aloittamista kesän sairaanhoitajana Ruotsissa. Valmistuin vajaa neljä vuotta myöhemmin terveystieteiden maisteriksi pääaineena gerontologia ja kansanterveys. Työskentelin opintojen ohessa sairaanhoitajana niin tiedekuntani tutkimusprojekteissa kuin Jyväskylän kaupungin kotihoidossa ja sotaveteraanien palvelukodissa. Opintojeni jälkeen sain osastonhoitajan viran kuopiolaisessa vanhusten palvelukeskuksessa.
Minua pyydettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2007 vaaleihin. Tulin valituksi suurella äänimäärällä. Ensimmäisen eduskuntakauteni loppupuolella toinen lapseni ilmoitti tulostaan. Nähtyäni kansanedustajan työn vastuun ja sitovuuden minulle oli selvää, etten asettuisi ehdolle seuraaviin vaaleihin. Ymmärsin, ettei pienen lapsen äitiys, maitotilan arki ja samanaikaisesti kansanedustajan työ 500 km:n päässä olisi mitenkään yhteensovitettavissa.
Vuoden 2015 vaaleissa palasin eduskuntaan ja jatkoin tärkeässä luottamustehtävässäni aina vuoden 2023 kevääseen saakka. Kolmannen eduskuntakauteni prässissä aloin miettimään elämäni mielekkyyttä. Ensimmäistä kertaa myönsin itselleni monia asioita, joita siihen asti olin kieltänyt itseäni ajattelemasta. Myönsin itselleni, että olen loputtoman uupunut. Vaikka huolehdin terveydestäni kaikin silloisen osaamiseni mukaan kärsin monista vaivoista: kehoni oli kipeä ja jumissa päästä varpaisiin, minulla oli uni- ja muistivaikeuksia, sydän muljahteli ja toden totta tuntui, että suoritin vain kaiken pakollisen, muuhun ei ollut energiaa. Tuolloin mieleeni alkoi tulla ne kysymykset, mitä tämän kirjoituksen alussa kuvasin.
Vastauksena niihin omiin kysymyksiini oli, etten en enää halunnut elää niin stressaavaa elämää, mitä kansanedustajuus kaikkine lieveilmiöineen on. Ymmärsin, että jos haluan tehdä elämänmuutoksen, sitä ei tee kukaan puolestani vaan se on tehtävä itse. Päätin, etten enää asettuisi ehdolle seuraavissa vaaleissa. Kun olin pystynyt käymään itseni kanssa tämän ”keskustelun”, oli kuin iso kivi olisi pudonnut harteiltani!
Aloin etsimään tietoa, miten voisin itse hoitaa uupumustani ja lisätä henkistä hyvinvointiani. Koronarajoitukset toivat myös eduskuntatyöhön merkittäviä muutoksia ja iso osa kokouksista ryhdyttiin pitämään etäyhteyksin. Yhtäkkiä jatkuva kiire ja meneminen loppui ja minulla oli mahdollisuus kulkea luonnossa ja kohdata itseni ja haaveilla. Luin paljon ja kuuntelin äänikirjoja lenkkeillessäni ja varsinkin koronarajoituksista johtuvien omalla autolla tehtyjen ajomatkojen aikana Helsinkiin. Jossain vaiheessa kuin tilauksesta ”eksyin” Suomen Energiahoitajien kotisivuille ja luin energiahoidoista. Olin löytänyt menetelmän, joiden avulla sain terveyteni takaisin.
Kuin kiitoksena siitä, että olin vihdoinkin kuunnellut sisäistä ääntäni ja tehnyt rohkean elämänmuutoksen, saimme kolmannen, hartaasti toivomamme lapsen toukokuussa 2022. Aloitin energiahoitajaopinnot Suomen Energiahoitajien koulutusohjelmassa ja samalla tein harjoitushoitoja perheenjäsenilleni ja ystävilleni. Oli hyvin voimaannuttavaa kokea, kuinka pystyin auttamaan ihmisiä hyvin monenlaisissa vaivoissa.
Pikkuhiljaa, elämän asettuessa uusiin, paljon rauhallisempiin uomiinsa ilman jatkuvaa matkustamista ja kiirettä aloin huomaamaan, että kun annoin itselleni mahdollisuuden muuttaa elämän kurssia, se on ohjautunut kuin itsestään siihen, mihin minulla on ollut aina sydämen palo: hoitaa ja auttaa ihmisiä. Jotta voin tehdä sitä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, päätin opiskella myös hierojaksi. Erään kerran syksyisellä sauvakävelylenkillä alitajuntani pompsautti mieleeni nimen hoitolalleni: Olonkorjuu!
Uskon, että tällä kaikella elämänkokemuksellani, koulutuksella ja tiedolla, mitä minulla on liittyen ihmisen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä pystyn tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden olonkorjuuseen. Elämä on ihmeellinen, ihana lahja – meille jokaiselle. Sen ei ole tarkoitus olla kärsimystä ja kipua. Tämän olen omakohtaisesti oivaltanut ja nyt haluan auttaa muita löytämään tämän saman mielen ja kehon tasapainon.
Olet lämpimästi tervetullut Olonkorjuuseen!
